Menin tänään rantaan kuuntelemaan talvea. Talvi kuulosti samaan aikaan vahvalta ja varovaiselta. Talvi huudahteli hennon kimeitä voitonhuutoja pimeältä järvenpinnalta valloittaessaan vedenpintaa päivä päivältä kasvavaan jäätarhaansa. Talvi ei kuitenkaan tyydy vain järven pintaan vaan kapuaa hiljaa rannalta kiville, nurmenkorsiin ja lehtikasoihin. Talvi on myös saanut lähes kaikki puut taivuteltua talviunille luvaten niille, että ne saavat puolen vuoden päästä taas auringonvaloa ja sulaa vettä. Linnut ovat vaienneet talven edessä. Viluisimmat ja kenties viisaimmat niistä ovat suunnanneet jo aika päiviä sitten lämpöisemmille leveysasteille. Siivettömät otukset ovat tyytyneet syömään, tuuhentamaan karvapeitettään ja käyttämään hyväksi lyhenevien päivien lämpöisimmät, valoisimmat ja elämälle suotuisimmat hetket. Me ihmiset kuulumme myös niihin onnettomiin (vai onnellisimpiin?), jotka joutuvat jäämään Suomen maankamaralle todistamaan, kuinka talvi kutittelee poskia, narisee kenkien alla, puhaltelee kiusoitellen niskavilloihin ja virittelee liukkaita esteratoja uhkarohkealle kulkijalle.
Talvesta voi kuitenkin selviytyä! Tarpeeksi suuri ripaus huumoria, elämäniloa ja lämpöisiä villasukkia - talvi antaa kokijalleen paljon kokemuksia, kunhan vain uskaltaa uhmata näennäistä synkkyyttä ja kylmyyttä. Meissä kaikissa sisimmässä asuu talvella onnesta pakahtuva lapsi, joka ei voi pitää lapasiaan erossa puhtaan valkoisesta lumesta muotoillakseen siitä talven parasta asiaa - lumipalloa.
Tehkää lumienkeleitä, rakentakaa lumilyhtyjä ja palauttakaa viime keväänä sulaneet lumiukot takaisin pihoille! Nostan viilentyneen takamukseni laiturin lautojen päältä ja suuntaan lämmittämään varmaa talven merkkiä - punaisena höyryävää glögiä. Mahtavaa talven alkua laiturin nokkaan pysähtyneille!
